keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Muuraushommia ja suihkuja ja hanoja

Tällä viikolla tontilla on muurattu pesutilan seiniä ja tehty ilmanvaihtohommia. Tiistai-iltana muuraushommat olivat edenneet tällaiseen vaiheeseen....


... Ja tänään, keskiviikkoiltana muuraushommat oli saatu jo aikalailla päätökseen!



Ikkunan ja nurkan väliin jätettiin syvennys, joka laatoitetaan seinän tavoin ja syvennys jaetaan lasihyllyillä kolmeen osaan. Siinä on sitten paikka shampoopurnukoille ja muille..

Eilen saapuivat myös meidän suihku ja vessojen hanat! Ne on hienot :) Niistä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä.


Tänään tontille saapuivat meidän laatat! Kivaa! :) Siellä ne odottelee kasoissa että pääsevät paikoillensa. Ei uskallettu kurkata pakettien sisälle vielä...


Tänään tilattiin myös takka. Ensin meillä oli tarkoituksena ottaa Uunisepiltä Riekko-takka asennuksineen ja hormeineen päivineen. Hinta kuitenkin tuntui aika arvokkaalta, ja alettiin sitten tutkia muita vaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto, joka olisi heti tullut edullisemmaksi, olisi ollut Uuniseppien Sami- takkapaketti ja siihen asennus sitten erikseen. Meidän muurari-laatoittaja mainitsi viime viikolla työtoveristaan, joka muuraa takkoja. Tänään sitten treffattiin hänen kanssaan ja päätettiin ottaa takka häneltä, sillä pääsimme hyvään sopimukseen hinnan sekä mallin suhteen. Meille tulee siis kiiltävällä valkoisella kaakelilla pinnoitettu hyvin pelkistetty takka.

Tällä viikolla ollaan myös mietitty tulevia huonekaluja ja muuta sisustusta kotiimme. Vielä ei olla saatu päätöksiä aikaseksi juurikaan minkään huonekalujen suhteen, ja saapi nähdä mitä sitä tässä keksii... Miten se voikin tuntua niin hankalalta päättää ruokapöydän tuolien väri. No eiköhän sekin tästä pikku hiljaa selkene.

Nyt levähtämään pitkän päivän jälkeen että jaksaa taas aamulla töihin! Mukavaa loppuviikkoa :)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Pihavalaisimia, sisäkattoa ja laattatilauksia




Alkuun heti kuvia talon ulkopuolelta. Niin kuin kuvista näkyy, kattoturvatuotteet on saatu paikoilleen kokonaisuudessaan ja myös pihavalaisimia on alkanut ilmestyä talon seiniin.


Mietittiin, otetaanko mustat vai valkoiset kattoturvatuotteet, ja päädyttiin lopulta mustiin. Valkoisetkin olisi kyllä varmasti olleet hienot, mutta musta antaa vähän kontrastia kun talosta kuitenkin tulee ihan valkoinen. Myös muut pienet yksityiskohdat talon ulkopuolella ovat mustia, muun muassa valaisimet...
Pihavalaisimet ovat hyvännäköisiä, ja kun niihin saadaan vielä valotkin jossain vaiheessa niin ne ovat vielä hienompia :) Valaisin valaisee kivasti sekä ylös- että alaspäin. Eilen käytiin kaivamassa hullun lailla lunta pois tieltä, jotta sähkömiehet voivat siirtää sähkökaapin oikeaan paikkaansa. Sähköäkin siis pitäisi saada taloon muutamien viikkojen kuluttua!










Timpurit ovat laittaneet useampia ulko-ovia paikoilleen. Teknisen tilan, varaston ja sivukuistin ovet olivat ilmestyneet viime viikolla paikoilleen.









Sisällä hommat ovat edenneet siihen pisteeseen, että väliseinät on saatu umpeen ja suurin osa katostakin on jo kiinni. Nyt vasta näkee, että spotteja tulee meillä kattoon aika paljon! Ainakin pitäisi tarpeeksi olla valoja kämpässä...

Ensi viikolla muurari aloittaa hommansa ja muuraa pesutilan seinät. Tämän jälkeen voidaankin jo alkaa kohta puolin laatoittamaan vessojen ja pesutilojen seiniä! Odotamme innolla pintojen tekemistä. Tosi kiva nähdä millaiselta laatat näyttävät paikoillaan... Vähän ehkä jännittää, ovatko valinnat olleet varmasti hyviä.

Tänään käytiin siis lyömässä lukkoon kylpyhuoneen, pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja vessojen laatat ja kalusteet. Nämä kaikki otettiin Laattapisteeltä. Meillä laattojen värimaailma on aika tumma, ja oikeastaan kaikkiin kyseisiin tiloihin tulee pääosin tummat lattiat ja seinät. Pieneen vessaan päätimme laittaa vähän rohkeammin väriä, ja siellä seinäwc:n kotelointi ja lattia tulevat lilalla pienellä mosaiikilla.








Olemme painineet lähiaikoina budjettimme parissa hullun lailla... Hankala on vielä tässä vaiheessakaan hahmoittaa, miten paljon rahaa tulee vielä kaikkeen kulumaan. Nyt tiedetään suurimmaksi osaksi mitä menee kaikkeen kalustamiseen ja pintoihin ynnä muihin, mutta silti emme voi täysin tietää mitä yllätyksiä matkan varrella vielä tulee. Tuntuu että kaikkeen yllättävään olisi pitänyt laskea alusta alkaen mukaan aivan käsittämättömiä summia jos olisi halunnut kaiken menevän budjetin osalta suunnitelmien mukaan! Mutta kai se on kaikilla sama homma, että koskaan kustannusarvio ei täyty toiveiden ja arvion mukaan...

Vielä on selvitettäviä ja hoidettavia asioita todella paljon, ennenkuin saa haaveillakkaan talon valmistumisesta. Pitäisi tilata takka, suunnitella ja tilata vaatehuoneet, kodinhoitohuoneen komerot, sauna, huonekalut, maalit kattoon ja seiniin, tapetit, maalämpö kone ja kaivo, suihkut, hanat, plaaplaaplaa ymsymsyms... :D Kaikkea ei muistakkaan, vaikka listan olenkin kirjoittanut moneen otteeseen. Mutta kyllä tämä tästä omalla painollaan etenee, kun malttaa vaan tehdä yhden asian kerrallaan :)

Uskon että kun joskus projektin loppuun päästään niin lopputulos tulee olemaan hyvä! Kiva kun homma alkaa olemaan jo pikku hiljaa voiton puolella... Näillä fiiliksillä (työ)viikonlopun viettoon :)






torstai 7. helmikuuta 2013

Keittiö ja kodinhoitohuonetilauksia

Viime viikolla ja tällä viikolla on tontilla tapahtunut lähes jatkuvasti jotakin... Timpurit ovat joka päivä töissä täyttä päivää, ja ovat tehneet lähinnä talon ulkohommia sekä väliseiniä. Alla kuvia viime viikolta, joten tällä hetkellä ollaan vielä vähän pidemmällä väliseinien teossa...







Eteinen on tilava :)






Makkariin oli ilmestynyt ovi ikkunan kaveriksi!




Etukuistin rimotus valmiina.





 Eteisen vessa ja vaatehuone oikealla..








Väliseinät olivat tänään illalla siinä vaiheessa, että osa seinistä oli jo umpinaisia. Timpureiden lisäksi sähkömiehet ovat pyörineet paljon tontilla ja vetäneet piuhoja ympäri taloa. Myös kattoturvatuotteet on nyt hankittu ja laitatettu paikoilleen.

Olemme miettineet paljon tällä viikolla kalusteita, huonekaluja, pintoja ynnä muuta nyt kun alkaa tulla oikeasti aika tilata kamat. Olemme käyneet päivittämässä aiemmin saamamme tarjoukset muun muassa laattojen ja vessojen kalusteiden osalta. Todella paljon on ollut hommaa nyt viime ja tällä viikolla, sillä on pitänyt päättää kaikenmoisia "pikku"juttuja, muun muassa lopullisia lamppujen paikkoja yms. ... Olemme pohtineet paljon myös leffahuonetta ja Sonos-äänentoistojärjestelmää, ja olemme päätyneet siihen, että Sonos-järjestelmä tulee ainakin olohuoneeseen, saunaan ja makuuhuoneeseen. Leffahuoneen osalta saamme SoundGallerysta kolme tarjousta, joista sitten pohdimme mikä niistä meille parhaiten sopii sekä hinnaltaan että ominaisuuksiltaan.

Viime viikolla kävimme tilaamassa keittiön ja kodinhoitohuoneen! Päädyimme Topi Keittiöiden tarjoukseen, sillä heiltä löytyi haluamamme ovimalli ja hintataso oli (ainakin melkein) edullisinta. Ovimallimme on siis Topi Keittiöiden Säde mustana, ja yläkaapit tulevat kirkkaalla lasilla. Tasot ovat valkoista kiiltävää laminaattia. Kodinhoitohuoneeseemme tulee käytävän molemmin puolin säilytystilaa, ja Topi Keittiöiltä tilasimme vain ikään kuin toisen puolen kodinhoitohuoneesta. Toiselle puolelle laitamme liukuovikaapiston, ja tällä Topi Keittiöiden kalusteiden puolella on pesukone, ylä- ja alakaapit sekä allastaso. Kodinhoitohuoneesta laitan kuvia kun kokonaisuus on tiedossa vielä tarkemmin.

Ihan ensimmäinen ajatus keittiömme tyylistä lähti, kun näin viime kesänä asuntomessuilla tämän Iskun keittiön. Ihastuin tähän keittiöön täysin sen modernin ilmeen ja säilytystilan paljouden vuoksi. Myös mattamustan ja kiiltovalkoisen väriyhdistelmä miellytti silmää. Kilpailuttaessamme keittiöitä, tarkastelimme useiden toimittajien samankaltaisia mattamustia ovimalleja kuin tässä kyseisessä Iskun keittiössä. Useat ovimallit näyttivät päällepäin lähes täysin samalta, mutta kuitenki suuret eroavaisuudet löytyivät ovien paksuuksista, ja ilmeisimmin mustan maalikerroksen paksuudesta. Joihinkin ovimalleihin näytti tulevan heti kulumisen jälkiä, ja vaalea runko paistoi mustan läpi heti pienen kolahduksen jälkeen. Oikeastaan parhaimmiksi oviksi itse koimme Iskun sekä Topin ovimallit, ja siksi päädyimmekin näistä toiseen. Keittiöpaketin mukana otimme myös AEG:n mustat kodinkoneet, Blanco linus s white valkoisen hanan sekä valkoisen komposiittialtaan. Keittiön niemekkeeseen tulee tasosta nouseva liesituuletin Savon T92,, jota emme kuitenkaan vielä Topin kautta ottaneet vaan tilaamme myöhemmin. Olemme (ainakin vielä tällä hetkellä :D) todella tyytyväisiä valintaamme, ja uskon keittiöstämme tulevan tyylikäs :)







Ensi viikolla varmaan tilaamme ainakin takan ja laatat, jotta saamme hieman asioita eteenpäin. Hullua, se ois enää semmoinen kolmisen kuukautta ja sitten meijän ikioma upouusi koti on valmis :)