maanantai 1. lokakuuta 2012

Rakennuslupaa odotellessa!

Iltaa! Edellisestä kirjotuksesta onkin jo vähän liikaa aikaa.... Kiirettä on pitänyt, on tullu muun muassa reissattua ja kaikenmoista muuta hässäkkää niin kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Viime viikolla oli tarkoitus kertoa edenneistä asioista, mutta tietty flunssa iski sopivasti päälle ja energiataso oli iha nollissa.. Mutta päivitetäänpäs nyt homma ajan tasalle ja koitetaan jatkossa skarpata kirjoittelun kanssa...

Elikkäs rakennuslupa on nyt haussa, jee! Viikon päivät se on jo siellä ollut, ja toivon mukaan muutaman viikon sisään lupa jo saataisiin.. Talopaketti kun tulee tontille viikolla 47, oli homma missä vaiheessa tahansa! Vähän siis kiirettä pitää, mutta kyllä hommat tästä etenee suunnitellulla aikataululla kunhan lupa saadaan.

Tontille on nyt käyty tekemässä sopparit sähköstä ja vesiliittymistä, joten hommat ovat siltä osin hoidossa. Tietty niitäkin joutuu vielä hetken aikaa odottamaan, sillä jonot olivat pitkät molemmilla sekä Rovaniemen Energialla että Napapiirin vedellä. Noh, onneksi ei ole vielä paniikkia noidenkaan suhteen vaan ne tulevat varmasti juuri sopivaan aikaan silloin kun tontilla saa jo jotain alkaa tekemäänkin.

Talon sisustusta ollaan aika hyvin saatu mietittyä, ja niin kuin aiemmin jo kerroin keittiöitä ja kylpyhuonekalusteita ollaan jo kartotettu vähän tarkemminkin. Käytiin myös töitten puolesta Habitare sisustusmessuilla, ja siinä samalla haaveiltiin ja ihasteltiin mitä ideoita sieltä löytyisikään tulevaa kotiamme ajatellen. Tällä hetkellä on kuitenkin olennaista budjetin kannalta saada tietoon talopaketin, timpuriporukan, LVI-töiden, sähkötöiden, maatöiden ja kaikkien näiden tarvikkeiden hinnat mahdollisimman tarkkaan (ainakin mahdollisimman suuntaa-antavasti ), ennen kuin voidaan kunnolla alkaa miettimään millaista keittiötä ja muita kalusteita taloon voi ajatella.Värimaailma keittiössä tulee kuitenkin olemaan musta-valkoinen. Kaapit tulevat mitä luultavimmin olemaan mattamustia ja työtasot kiiltovalkoisia. Pesuhuone tulee olemaan tumma, ainakaan ihan perus vaaleaa emme missään tapauksessa halua. Pieni WC pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen yhteydessä tulee olemaan jotain vähän spesiaalimpaa väritykseltään... Eipä siitä vielä tässä vaiheessa sen enempää !

Ollaan myös mietitty kovasti minkälainen takka voisi olla. Sen tulee olla varaava takka, ilman leivinuunia. Halutaan tietty moderni malli, ei siis mitään vuolukivistä. Se ei ole yhtään meidän tyyliä... Uunisepiltä löytyy muutama ihan kiva ja tyylikäs malli, ja heiltä ollaanki jo yksi tarjous saatu. Kuitenkin yks päivä löyty myös tämmönen sivusto (siis äitini löysi) contura.eu/fi/ , josta löyty muutama vähän erilainen ja ainakin meijän mielestä hieno malli! Tämä takka-asiakin on vielä täysin auki, joten pitää vielä katella mimmoiseen sitten lopulta päädytään.

JÄLLEEN kerran tässä täytyy vaan odotella, jotta lupa-asiat saadaan kuntoon. Sitten ei muutakun tonttia raivaamaan Jannen ukin opastuksella ja homma käyntiin :) 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti