torstai 30. elokuuta 2012

Muutto, pääpiirrustukset, kiireistä mutta kivaa!

Huh. On ollu aikamoista kiirettä nyt noin viikon verran... Vihdoin ollaan saatu muutto väliaikaisasuntoon suoritettua ja jopa kaikki vaatteetkin purettua laatikoista tänne kämpille. Nyt saa vähän hengähtää ennenku ite projekti vasta alkaaki kunnolla!

Tänään käytiin hakeen postit entisestä kodista ja sinnehän ne oli tullut, viralliset pääpiirrustukset! Niihin on vieläkin tullu muutama muutos vielä edellisestä. Viime tipassa muokkasimme vielä talon paikkaa tontilla ja terassin pariovien paikkaa. Haluttiin lisää tilaa takapihalle, joten siirrettiin taloa vähä lähemmäs tietä. Todettiin myös, että kodinhoitohuoneen kuisti olisi entisessä suunnitelmassa ollut liian lähellä tontin rajaa ja pusikoita, joten siirrettiin taloa myös siltä osin. Tämän ansiosta myös kulkuväylä kulkee nyt suoraan autokatokseen. Pariovien paikka keksittiin vaihtaa kun Janne löysi netistä kuvia samankaltaisella pohjalla tehdystä talosta kuin meidän talo. Siinä pariovet oli asetettu enemmän ruokailutilan puolelle, ja näin olohuoneen puolelle jää enemmän tilaa asettaa esimerkiksi sohvakalusto järkevästi. Myös ulkonäöllisesti tämä uusi ratkaisu miellytti meitä, ja kolme isoa ikkunaa näyttivät paremmilta kuin parioven molemmin puolin olevat kaksi pientä ikkunaa. Niin ja keittiön lavuaari on tuossa nurkkamallisena, mutta oikeasti se tulee nurkasta pykälän oikealle, tiskikoneen viereen.

Ollaan vihdoin myös saatu tontin vuokrasoppari allekirjoitettua pienten ongelmien jälkeen.. Tämä siis tarkoittaa että vihdoin voidaan pikkuhiljaa alkaa lykkäämään rakennuslupa hakuun. LVI-suunnitelman saamme noin parin viikon päästä. Huomenna aattelin olla reipas ja soittaa naapurit läpi ja kysyä antaako ne meille lupaa ees pystyttää koko taloa... Toivottavasti ois kilttejä naapureita!

Ollaan myös jo alustavasti kyselty vähän tarjouksia kalusteista ja teetetty keittiö- ja kylppärisuunnitelmia. Pikku hiljaa alkaa jo hahmottua minkälainen koti meille mahdollisesti tulee... Edessä on kuitenkin vielä moooonia valinnanvaikeuksia! Ollaan muka niin vaativia ja nirsoja jollakin ihmetavalla vissiinki...

Mutta nyt rentoutumaan telekkarin ääreen, tässä vielä ne lopulliset viralliset pääpiirrustukset olkaa hyvä!




1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää! Voi mie oon niin kade! En tuosta urakasta mutta lopputuloksesta. :)

    VastaaPoista