keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Toimituksen jälkeistä elämää ja vastoinkäymisiä..

Aika paljon on aikaa kulunut viime kirjoituksesta, voivoivoi... Taasen on ollu aikamoista hässäkkää ja asioiden selvittelyä.

Eli pystytysporukka kävi hoitamassa hommansa toissa viikolla hyvin ja ongelmitta. Viime viikko olikin sitten "pätkäviikko", eli keskellä viikkoa oli itsenäisyyspäivä ja sen vuoksi kattopeltien laittajat eivät tulleet viime viikolla vielä tekemään kattoa, vaikka alun perin näin oli sovittu. Sallittiin heillekki itsenäisyyspäivä lomaksi ja sovittiin että tulevat vasta tämän viikon maanantaina.. :) Miehet sitten tulivat maanantaina heti aamuvarhain ja saivat katon valmiiksi eilen eli tiistai-iltana. Pystytysporukan jälkeen tontilla on tapahtunut katon laiton lisäksi talon ulkopuolen laittoa, kun meidän oma timpuriporukka on aloittanut hommansa.

Kohdattiin jälleen hieman vastoinkäymisiä, jonka vuoksi ollaan jouduttu nyt vähän lykkäämään lattiavalun tekemistä. Eli alun perin viime viikoksi oltiin sovittu lattialämmityksen ja viemäreiden teko meidän alkuperäisen LVI- miehen kanssa. Kuitenkin nimeltä mainitsemattomista syistä saatiin viime viikon maanantaina tietää, ettei LVI hommasta tämän henkilön kanssa tullutkaan mitään.. No, eipä siinä sitten muuta kuin soittelemaan pikaisesti LVI urakoitsijoita läpi, sillä tietenkin valu olisi hyvä tehdä ennen joulua, jotta se ei hyppäisi pyhien vuoksi sitten tammikuuhun saakka. Näin joulun alla kaikki LVI-urakoitsijat tuntuivat olevan todella kiven alla, sillä kaikki talot tietysti halutaan jouluksi valmiiksi. Saatiin sitten soittaa varmasti ainakin lähemmäs kaksikymmentä miestä Rovaniemen alueelta läpi, ennen kuin saatiin edes yksi jolla olisi aikaa tehdä hommat ensi viikolla. Pitkän ja stressaavan viikon jälkeen kuitenkin meitä lykästi, ja nyt on sovittu LVI hommat niin, että ensi viikolla saadaan ainakin kaikki tarvittavat hommat lattiavalun tekemistä varten valmiiksi. Eri asia on sitten se, saadaanko miehiä tekemään valu heti ensi viikon lopulla. Tämä selvinnee huomenna... Pääasia on kuitenkin että saadaan hommia tehtyä ennen joulua ainakin jonkin verran eteenpäin.

Tällä hetkellä tontilla näytti tältä kun illalla kävin pyörähtämässä...



Odotellaan innolla joulunaikaa, jolloin saa vähän hengähtää ja olla (toivottavasti) stressaamatta mistään. Ollaan tässä kaukaisesti haaveiltu, että olis tosi kiva jos pääsisi pääsiäisen aikoihin uuteen kotiin! Mutta se on vielä kaukaista haaveilua ja voi olla ettei siihen ehditä, pitkä matka on vielä edessä... Saa sitä aina haaveilla :)

2 kommenttia:

  1. Heipä hei! Mielenkiinnolla olen seurannut blogiasi, sillä meilläkin olisi tarkoitus alkaa rakennuspuuhiin Rovaniemellä. Hirveesti olis kysyttävää kaikesta, jos vain ehtisit vastailemaan?

    Jos kehtaat, saa pistää sähköpostia: zaturna ( at ) gmail.com! :) Terveisin Satu M.

    VastaaPoista
  2. Toki ehdin, saapi kysellä! Laitan sinulle sähköpostia :)

    VastaaPoista