sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Lattiavalua odotellessa



Tällä viikolla on tontilla tehty sähköhommia välikatolla, lattialämmitystä ja terasseja ja kuisteja. Ite ollaan Jannen kanssa käyty kolaamassa taas pihaa pois suurimmista lumista sekä kaivamassa kuoppa LVI-pojille jotka ensi viikolla menevät laittamaan viemäreitä talon alle. Oli muuten aikamoinen homma, sillä maa oli iha pikkasen jäässä...
Timpurit olivat tehneet jo etukuistille rimotusta varten pylväitä kun eilen pyörähettiin tontilla. Kuisti oli positiivisena yllärinä ilmestynyt muutama päivä sitten, ja se helpotti kovasti liikkumista ja tavaran roudaamista sisälle ja ulos talosta. 








Eilen käytiin sisustussuunnittelijan kanssa vähän juttuja läpi, ja saatiin hyviä ideoita lähinnä seinien värejä ja lattioiden materiaaleja varten.Valokuvaseinää ajateltiin mahdollisesti sekä leffa- että meidän makuuhuoneeseen. Tällä hetkellä on muutama vaihtoehto, ja voi olla että mieli vielä vaihtuu... Mutta nyt on ihan hyvä fiilis, kun on kuitenkin aika hyvin kartalla koko talon pinnoista ja materiaaleista. Kiva kun koko talon sisustus alkaa hahmottua omassa mielessä pikku hiljaa :)






Elikkäs seuraavana projektina olis sitten lattiavalu! Kaikki hommat on saatu siihen vaiheeseen, että seuraavalla viikolla se vihdoin tapahtuu. Toivottavasti vain säät sallivat, eikä ole liikaa pakkasta... Myös budjetti pitäisi taaaas kerran käydä läpi ensi viikolla ja katsoa, mikä on realistinen tilanne nyt kun kohta aletaan olla valmiita tilailemaan kalusteita ja muita materiaaleja. Tuntuu ettei tuosta budjetissa pysy itekään mukana yhtään, se vaihtelee niin kovasti koko ajan.. Noh, kai se siitä pikku hiljaa selkenee.

Tänään illalla tontilla näytti tältä kun kävin pyörähtämässä... Siellä ne ulko-ovetkin odottelevat etupihalla asennusta.


Näissä fiiliksissä siis seuraavaan viikkoon ja odotellaan jo innolla että timpuritkin pääsevät jossain vaiheessa siirtymään sisähommiin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti